lauantaina, joulukuuta 29, 2012

Kindle osa 3

Kindlen perusasiat on nyt kunnossa ja käyty läpi kahdessa aikaisemmassa blogikirjoituksessa. Tämä riittää useimmille käyttäjille, mutta on muutamia asioita joista voi olla apua lukemisen polulla. Kindle - osa 3.

Vaikka Kindlen E Ink Pearl -näyttö onkin erinomainen lukemiseen, ulkopuolista valoa tarvitaan, sillä näytössä ei ole taustavaloa. kuten vaikka tableteissa.

Kindlen uusi Paperwhite -malli sisältää myös valon - kehyksen reunoihin upotetut ledit - tässä tapauksessa on siis "etuvalot". Paperwhite oli harkinnassa , mutta päädyin kuitenkin perusmalliin -  lähinnä halvemman hinnan ja muuten riittävien ominaisuuksien puolesta. En ole vielä vakuuttunut sisäänrakennetun valaistuksen toimivuudesta ja lisäksi se tuo hintaa, paksuutta ja painoa.

Olen siis tyytyväinen perusKindleen ja hankin siihen erillisen lukuvalon, jota voi käyttää tarvittaessa heikon valon vallitessa. Belkin -merkkistä laitetta on myynnissä mm. Verkkokaupassa. Kolmella AAA-paristolla toimivassa led-valaisimessa on kytkimellä valittavissa kaksi eri valaistustasoa. Pidikkeessä on säätyvä jousi, joten se käy eri paksuisille lukijoille myös suojakansien kanssa.

Valaisin on toimiva ja pidike sopii pienimmässä aukkoasennossaan juuri sopivasti laitteen reunaan. Pientä löysyyttä ja notkumista eteenpäin on kuitenkin Kindlen kanssa havaittavissa, vaikka valaisin pitäisi sopia juuri siihen. Tämä johtuu siitä, että puristusta reunaan ei juurikaan synny. Tästä johtuen myös laitetta kallistettaessa valaisin lähtee helposti liukumaan reunaa pitkin. Tukevuutta saattaisi parantaa jonkinlainen tiivistyslevy?

DealExtreme olisi toimittanut vastaavan näköistä valaisinta ilman "tuotemerkkiä" 15 euroa halvemmalla suoraan Hongkongista postilaatikkoon. Päädyin kuitenkin tällä kertaa kotimaan ostoksille. Toimitus oli heti ja tuoteen tarkistusmahdollisuus ennen ostoa.

Tämän lisäksi Kindleen on saatavilla kansioita ja suojakoteloita. Laitetta voi myös "tuunata" erilaisilla kalvoilla. Näyttävät hienoilta, mutta mitenköhän tuo takaosaan tuleva kalvo haittaa otetuntumaa? Kindlen alkuperäinen takakansi on kumimainen ja otettava tukeva.

Tavaraosaston lisäksi Kindleen saa ohjelmallisia apuvälineitä. Amazon itse tarjoaa Kindlelle pilvipalvelun, johon voi tallentaa kirjojaan. Kindlen rekisteröinnin yhteydessä saa myös sähköpostiosoitteen (muotoa jan_xxxx@kindle.com), jota käyttämällä laitteelle voi lähettää materiaalia suoraan sähköpostitse.

Tätä sähköpostiominaisuutta käyttää myös Klip.me -niminen palvelu. Tämän avulla voi lähettää Google Readerin kautta RSS-syötteet luettavaksi suoraan Kindleen. Lähetyksen voi ajastaa haluamakseen, ja tämän jälkeen kaikki Google Readeriin tallentamasi syötteet tulevat yhtenä tiedostona suoraan Kindleen luettavaksi.

Send to Kindle on Chrome-selaimeen saatavana oleva laajennus, joka tekee saman nettiä selatessa. Yhdellä napin painalluksella selain lähettää sivun Kindleen luettavaksi. Teksti muotoillaan helposti luettavaan muotoon.  Nettisivun mainokset ja muut tarpeettomat elementit poistetaan. Artikkeliin liittyvät kuvat saa halutessaan mukaan.

Lisäksi vielä maininta ilmaisesta ohjelmasta nimeltä Sigil. Tämä on ePub Editor, jonka avulla voi itse tehdä helposti e-kirjoja. Nämä tehdään ePub-muotoisina, jotka voi siis aikaisemmin esitellyn Calibren avulla kääntää mobi-muotoon ja siirtää Kindleen.

Lopuksi vielä yhteenveto. Kindle on erinomainen valinta henkilölle, joka haluaa lukea kirjoja ja tekstiä helposti kevyellä laitteella, jonka näyttö on erinomaisesti lukemiseen ajateltu. Suosittelen tähän käyttötakoitukseen.

Toivottavasti tästä kolmiosaisesta Kindle-katsauksesta on ollut jollekin apua e-lukijan hankintaa suunnitellessa.

Ei kommentteja: