keskiviikkona, helmikuuta 25, 2015

Koulukadun jäillä


Tavallisen harrastajan jäähöntsyn aikana tulee mittariin osapuilleen viiden kilometrin matka luistelua ja huippunopeudeksi 16 km/h. Näin kertoo sykemittarin GPS kun sen kytkee harjoituksen ajaksi päälle. Hauskoja havaintoja, vaikka ei näillä käytännön merkitystä olekaan.

Viime viikolla jääkone ajeli kaukaloa kuntoon ja yksi pelaaja erehtyi menemään jään puolelle neppailemaan kiekolla. Pari kierrosta "zambonimies" jaksoi katsella tuimin ilmein, kunnes kaasutti ovista pihalle - ja jätti keskelle kaukaloa kaksi ajamatonta kaistaletta. Kirjoittamaton sääntö. Mene kaukaloon vasta kun ovet on kiinni.

Talvi on loppusuoralla ja plussakelit puskevat päälle. Vieläkö riittää vuoroja Koulukadun tekojäillä?

sunnuntaina, helmikuuta 08, 2015

Vinyyli elää


Spotify ja muut vastaavat digitaaliset palvelut ovat haukkaamassa CD-levyt suureen kitaansa, mutta vinyyli - eli toiselta nimeltään LP-levy - on edelleen hyvissä voimissa. Soittimia myydään ja uusia tuotoksiakin on myös tarjolla levykaupoissa.

Omistan itsekin parisataa vinyyliä ja uusia tulee hankittua 0-2 vuodessa. Kuvassa näkyvää levyä en valitettavasti (onneksi) omista. Vinyyli on tunnettu myös levykansitaiteestaan. Kuvan esimerkki edustaa toista ääripäätä, eli maailman kammottavimmat levykannet. Lisää näitä "kukkasia" voi katsella blogista tai ruotsalaislehden sivulta.

Katsokaa nämä ja todellinen kansitaide nosuee vielä yhden pykälän arvostuksessa.

lauantaina, helmikuuta 07, 2015

Robert Plant ja Pori Jazz 50v


Pori Jazz 50-vuotisjuhlien yksi huippu on tänä kesänä Robert Plant. Tämä on nähtävä.

tiistaina, helmikuuta 03, 2015

Sykevyöt luupin alla


Polar sykemittarit ovat tuttuja jo vuosien ajalta ja erilaisia sykevöitäkin on kulunut useita urheilutaipaleilla. Viimeisin päivitys oli M400 -mittarin hankinta vuoden alussa (tästä myöhemmin lisää...). Paketissa tuli mukana sykesensori ja Soft Strap -sykevyö.

Samanlainen Soft Strap-vyö löytyi jo ennestään melko tuoreena, sillä edellisen mittarin vyö ei kestänyt käytössä kuin vajaan vuoden. Kumisen anturiosan liimaus lähti irtoamaan päistään ja lopulta melkein koko kumiosa oli irti.

Tarvikkeena ostamani uusi vyö on nyt ollut käytössä kaksi kuukautta. Vertasin tätä ja M400-paketin mukana tullutta vyötä toisiinsa. Oheisessa kuvassa vasemmalla on M400:n vyö ja oikealla tarvikkeena ostettu Soft Strap. Molemmat ovat samoja tuotteita ja samoilla merkinnöillä.

Olennainen ero näissä on se, että M400 vyössä kumipinta on karhea ja tarvikevyössä sileäpintainen. Tämä näkyy hyvin kuvassakin. Ohjeissa sanotaan, että vyöt pitää kastella ennen käyttöä. Karhealla pinnalla vesi pysyy ja levittäytyy hyvin. Sileästä pinnasta vesi sen sijaan liukuu pois kuin hanhen selästä.

Kysymys kuuluukin: onko näillä vöillä käytön kannalta oleellisia eroja? Saattaa olla. Sileäpintaisen mallin kanssa on ollut joskus "käynnistymisvaikeuksia". Sykesignaalia ei ole välillä saanut mittarille. Anturipinnan uusi kastelu on joskus auttanut asiaa. Karheapintaisesta ei ole vielä kokemusta, mutta se saattaa olla toimivampi ratkaisu? Ainakin se on uudempi.

Myynnissä on siis kahta eri mallia. Jos pääsisin valitsemaan, ottaisin sen karheapintaisen. Kastelu toimii paremmin ja tuote on luultavasti uudempi kuin se sileä. Kehitys menee näissäkin eteenpäin.